16. helmikuuta 2018

Viikonlopun viettoon!

Tiedättekö kun välillä on sellaisia päiviä kun ei saa oikein mistään napattua kunnolla kiinni? Sellaisia, että vaikka energiaa on ja jaksat touhottaa kokoaika niin keskittyminen ei oikein tahdo riittää yhteen asiaan pitkää aikaa. Minulla on tänään sellainen päivä.

Päiväni on oikeastaan alkanut poikkeuksellisen hyvin! Pidän yleensä aamusta pari tuntia omaa aikaa ennen kuin rupean tekemän jotain hyödyllistä, mutta tänään aloin hommiin jo vajaan tunnin oman ajan jälkeen. Mutta se kaikki tekeminen on ollut sellaista asiasta toiseen hyppimistä koko päivän ajan. Ei siinä mitään, olen saanut kyllä ihan kivasti kaikkea aikaiseksi, olo on vain ollut jotenkin sekava.

my day

Mun päivä on tänään ollut jotakuinkin tällaista: rupean tekemään asiaa a, hetken päästä jokin asia siitä muistuttaa asiasta b ja päätän siirtyä siihen, se taas muistuttaa asiasta c ja taas vaihdetaan aihetta. Myöhemmin sitten palaillaan aikaisempiin asioihin tekemään ne loppuun. Lopputulos: Olen tehnyt tänään paljon kaikkea hyödyllistä, mutta en oikeastaan mitään tehokkaasti enkä oikestaan sellaista mitä alunperin oli tarkoitus tehdä. Mutta onko tämä nyt niin paha asia? En kuitenkaan ole ollut toimettomana, olen vain tehnyt välillä muutakin kuin niitä kaikista suurimpia ja tärkeimpiä asioita tehtävälistaltani. Muun muassa päädyin tekemään jemmaan yhden kokonaisen blogipostauksen ihan hetken mielijohteesta.

Näillä fiiliksillä sitten viikonlopun viettoon! Teemu tulikin juuri töistä kotiin joten nyt olisi luvassa pizza perjantai, porealtailua ja sauna. Ja sen jälkeen vielä punaviiniä ja sohvalle kullan kainaloon katsomaan Voice of Finlandia. Aika täydellinen perjantai-ilta luvassa kullan kanssa. ♥

Ihan super mahtavaa viikonloppua kaikille! ♥

2 kommenttia:

  1. Nykyaikana kun keskeytyksiä tulee ja joutuu multitaskaamaan, niin ei ilmeisesti pystykään toimimaan yhtä tehokkaasti kuin asia kerrallaan tekiessä. Jostakin luin tämän tapaista.. mutta niin se meinaa nykyisin mennä, ainakin minä joudun töissä tekemää miljoonaa asiaa samaan aikaan, kun olisi yksi tärkeä juttu työn alla! 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ehdottomasti nykyään haasteellista. Pitäisi jotenkin keksiä keino siihen miten omassa työssään pystyisi hetkeksi sulkemaan keskeytykset ja häiriötekijät "pois päältä", jotta voi keskittyä siihen suurempaan asiakokonaisuuteen. =)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥