23. helmikuuta 2018

BLOGINI MUUTTAA!

blogi muuttaa

Moikka kaikki ihanat! Kuten varmasti otsikosta huomaatte, tänään minulla on isoja uutisia! Parin vuoden matkani bloggerissa tulee nyt päätökseen ja blogini muuttaa toiseen osoitteeseen. Tämä blogger on mielestäni aivan mahtava paikka aloittaa bloggaaminen ja miksei myös jatkaakin sitä. Itse olen kuitenkin pohtinut alustan vaihtoa jo jonkin aikaa ja yksi vaihtoehto mitä mietin mielessäni oli Nouw. Tässä kävi niinkin hassusti, että ennen kun kerkesin asiaa enempää miettiä, Nouwilta otettiin yhteyttä minuun ja kysyttiin haluaisinko siirtyä bloggaamaan heille. Ajattelin että tämäpä sattui sopivasti! Juuri olinkin tätä harkinnut. On se jännä kuinka välillä asiat vain loksahtavat paikoilleen.

Nouw on siis suuri ruotsalainen blogiportaali, joka viime syksynä rantautui myös Suomeen. Nouwiin on jo siirtynyt hurja määrä aivan mahtavia bloggaajia ja minusta on hienoa liittyä mukaan tämän kaltaiseen yhteisöön.

Blogini siirtyy nyt siis täältä bloggerista Nouwin siipien alle ja sitä myötä myös blogin osoite muuttuu. Uusi osoite on nouw.com/lovekatariina ja se on nyt heti voimassa ja se kannattaa nyt heti pistää tilaukseen esimerkiksi bloglovinista, blogit.fi:stä, bloggerista tai nouwista, mistä ikinä blogiani seuraatkaan. Tuolta uudesta osoitteesta löytyykin suorat linkit useimpiin näistä. Jos seuraat blogiani blogini Facebook sivujen kautta, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Saat tiedon uusimmista postauksistani ihan samalla tavalla kuten ennenkin.

Blogini sisältö ja toiminta ei tule siirron myötä muuttumaan (jos käytte kurkkaamassa uutta sivua, huomaatte etten ulkoasuunkaan tehnyt suurempia muutoksia), ainoa muutos on ehkä se että tulen panostamaan blogiini enemmän kuin aiemmin.

Eli muista! Nyt heti uusi osoite nouw.com/lovekatariina tilaukseen, sillä jo seuraava postaukseni huomenna ilmestyy Nouwin puolelle!

Haluan vielä kiittää Bloggeria näistä vuosista ja nyt lähden innolla kohti uusia tuulia. Nähdään Nouwin puolella! ♥

♥ Love, Katariina

3 kommenttia:

  1. Noni, mä oon miettiny ihan samaa mut en oo uskaltanu tehä päätöstä vielä 😬 Onnea muutosta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joo mä olin tosiaan tota jo aika kauan miettiny niin nyt kun sitten ihan tultiin pyytämään niin ajattelin että no vitsi miksei. Jos kaipaat muutosta niin anna mennä vaan! :D

      Poista
  2. Kauniita kuvia ja onnea matkaan Nouwin puolelle! <3


    http://www.lily.fi/blogit/janita-johanna

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥