15. elokuuta 2016

Sunday funday


Ihanaa viikon alkua kaikki ihanat!

Hetki sitten kävin läpi blogissani keväällä tekemääni bucket listaa ja totesin, että Tallinnan reissu on vielä toteuttamatta. Eilen päätimme Teemun kanssa korjata asian. Lähdimme siis päiväristeilylle Tallinnaan. Kyseessä ei kuitenkaan ollut se perinteinen risteily, jossa ollaan maissa puoli päivää, vaan tällä risteilyllä pääpaino oli itse risteilyssä. Tällä risteilyllä maissaoloaikaa oli varattu vain pari tuntia. Tavallaan tämä oli tällaisena sateisena päivänä ihan kiva. Ei tullut niin ryytynyt olo ja takaisin Helsingissä oltiin jo hyvissä ajoin.

Reissu kuitenkin alkoi ehkä kamalimmalla mahdollisella tavalla. Kotoa lähtiessämme ulkona pauhasi ilkeä ukkonen ja vettä tuli kuin saavista. Bussiin päästessämme olimme kummatkin aivan litimärkiä vaikka olimme sontsien suojassa yrittäneet juosta bussiin. Kaikki kengät, sukat ja farkut olivat kummallakin aivan litimärkiä ja bussissa yritimme epätoivoisesti kuivatella niitä.

Tallinna

Laivalle tullessamme istuuduimme baariin drinksuille ja kuulimme, että kohta alkaa ilmainen bingo. Päätimme kummatkin osallistua peliin. Juu täällä me vanhukset laivalla vaan pelaillaan bingoa! En muuten muista olenko koskaan aiemmin tullut pelanneeksi bingoa. Mutta kuinkas kävikään, minä joka en ikinä voita missään mitään, voitin sitten tässä! Palkinnoksi sain skumppapullon ja suklaalevyn. Jaksoimme kyllä nauraa tälle pitkän tovin. Minä, joka en ikinä voita missään mitään, voitin sitten bingossa.. BINGOSSA! :D

Tallinna
Tallinna
Tallinna

Koska oli luvattu todella epävakaista säätä, olimme aika varmoja, että tulemme viettämään sen pari tuntia maissa istuskellen vain jossain lähipubissa korttia pelaillen. Maissa totesimme, että juu vettähän täällä tulee ja aikaakaan ei ole hirveästi, joten päädyimme menemään sataman lähellä olevalle tutulle kattoterassille drinksuille. Siellä oli onneksi katokset, joten ei sentään tarvinnut kastua. Löysimme sieltä myös bilispöydän ja päätimme vetää pienet skabat. Yllättäen minä hävisin. No news there.

Tallinna
Tallinna

Paluumatkalla meillä oli pöytä varattuna buffetista. Siellä syötiin, juotiin ja pelattiin korttia. Voi miten silmäni alkoivat loistaa, kun huomasin, että yhtenä jälkiruoka vaihtoehtona oli porkkanakakkua! ♥ Kaikki, jotka minut tuntevat, tietävät. että porkkanakakku on ehkä suosikkiherkkuni koko maailmassa.

Ruokailun jälkeen kävimme vielä pyörähtämässä Tax Free myymälässä. Siellä törmäsin Body Shopin vartalovoiteisiin, joista osa oli tarjouksessa. Olin aivan haltioissani! Minusta Body Shopin vartalovoiteet ovat kaikkein parhaita vartalovoiteita. Kärsin itse todella kuivasta ihosta ja tuntuu, että ainoastaan näillä taianomaisilla rasvoilla saan kuivuuden taltutettua. Pakkohan minun oli näistä ihanuuksista yksi edes kiikuttaa kotiin. Tuli muuten huomattua, että mikäli laivan myymälässä tuotteesta tulee kassalla väärä hinta, se vaatii 5 eri myyjää asian selvitykseen ja kassalinja pysähtyy noin 10 minuutin ajaksi kassahenkilön kiertäessä ympäri myymälää neuvotellen usean eri myyjän kanssa. Jonossa olevat asiakkaat tykkäävät varmasti ihan sikana! :D

Tallinna
Tallinna

Helsinkiin palattuamme päätimme käydä vielä Chaplinissa pelaamassa pari kierrosta biljardia. Tällä kertaa en sentään ollut ihan niin surkea kuin Tallinnan päässä ja onnistuin jopa voittaakin pelin!

Tällaista minulla tällä kertaa. Huomenna olisi luvassa taas joka tiistainen videopostaus!

SEURAA MYÖS:
SNAPCHAT: @katariinahelen
Kata

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä kivalta minireissulta! Munkin oli tarkotus päästä Tallinnaan tänä kesänä, mut vielä en oo saanut sitä toteutettua. Tosin täältä Pohjanmaalta on vähän vaikeempi vaan lähteä just esim. Tallinnaan :-D Ehkä mä vielä ehin sinnekin ennen vuoden loppua haha. Toi buffetti näyttää kyllä hyvältä! :)

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tottahan se on että täällä pk seudulla pystyy ottaa ja lähtee risteilylle hieman helpommin kuin Pohjanmaalta. :D Toivottavasti pääset kuitenkin Tallinnaan vielä tänä vuonna. :)

      Poista
  2. Kävin itsekin juuri hetki sitten tallinnassa. Me ei oikeastaan kierretty kun shoppailemassa ja just ennen paluuta laivaan käytiin syömässä Hesessä ja takasin Suomeen :D Pitäs vaikka siitä itekkin tehä joku postaus!

    http://finnlandsnorsk.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mukavalta reissulta! Ja ihania kuvia oot ottanu. :)

    http://petrajanica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kiva reissu. Kiva välillä tehdä tollasia rentoja laivapäiviä. :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥