5. heinäkuuta 2016

Kesäkuun suosikit




Heippa kaikki ihanaiset! Eli alkuun haluan sanoa, että nyt ei taas kaikki menny ihan nappiin tämän postauksen suhteen. Alunperin minun oli tarkoitus tehdä tämä videopostauksena, mutta materiaali jostain syystä meni ihan sumeaksi enkä enää ehtinyt kuvata videoa uusiksi, joten tässä sitä nyt ollaan. Perinteinen kuvapostaus tiedossa. Tälläkin kertaa suosikit tulevat kosmetiikan puolelta eli ei muuta kuin tuotteiden pariin!



Tämä ensimmäinen oikeastaan kuuluisi heinäkuun suosikkeihin sillä kokeilin sitä ensimmäistä kertaa vasta heinäkuun ensimmäisenä päivänä, mutta laitan sen nyt tähän postaukseen silti. Kyseessä on Nivean aurinkorasva. Aiemmat aurinkorasvat, joita olen käyttänyt, ovat olleet huonosti levittyviä ja jättäneet valkoisen kerroksen, jota on saanut hinkata toden teolla pois. Tämä on kuitenkin koostumukseltaan ihanan kostea ja siksi myös helposti levittyvä. Rasva imeytyy hyvin eikä jätä valkoista kerrosta. Tätä haluan ostaa jatkossakin!



Kaksi kesäkuun suosikkiani tulee Kardashian Beautylta. Ensimmäisenä on Kardashian Beautyn huulilakka En-joystick. Pakko nostaa hattua tälle nimelle! Sävy oli alkuun oman mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta kokeiltuani tätä ihastuin sävyyn ja nyt siitä on tullut suosikkisävyni! Lisäksi tämä on todella vahvapigmenttinen ja keskiverto punaa pitkäkestoisempi. Kyllä, jos juon lasista niin punaa jää lasiin, mutta koskemattomana se pysyy huulilla koko päivän. Ei tarvitse lisäillä pitkin päivää ellei syö tai juo välissä.



Toinen Kardashian Beautyn tuote, josta on muodostunut suosikkini on Stroke of Midnight -ripsiväri. Hassuinta tässä on se, että alkuun vihasin tätä tuotetta! Se on todella helposti paakkuuntuva ja siksi vaikea saada näyttämään hyvältä.  Tämä ripsiväri ei kuitenkaan rapise ollenkaan, ei edes pitkän päivän jälkeen. Nyt usean käyttökerran jälkeen olen oppinut laittamaan tätä niin, ettei se jätä paakkuista lopputulosta ja siksi huomaankin nyt yhä useammin valitsevani tämän tuotteen muiden ripsareiden sijaan.



Viimeinen suosikkini kesäkuulta on Lumenen Gel Effect -kynsilakka sävyssä 28 - Kesäunelmia. Se mihin tykästyin tässä oli ensinnäkin lakan upea väri. Tämä on yksi Lumenen tämän vuoden kesäsävyistä. Minusta se on ihanan tyttömäinen ja kesäinen. Toisekseen lakassa on keskiverto kynsilakkaa vahvempi pigmentti. On siinä ja siinä ettei yksi kerros riitä saamaan peittävää lopputulosta.

Tällaisia suosikkeja tällä kertaa. Onko teillä kokemuksia jostain näistä tuotteista?

Kata

2 kommenttia:

  1. Sun blogi on ihanan tyttömäinen! Ja tykään todella paljon ton kynsilakan väristä. En olekkaan aiemmin testannut Lumenen kynsilakkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanasta kommentista! Kannattaa ehdottomasti kokeilla noita lakkoja! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥