14. heinäkuuta 2016

DIY: Huulten kuorinta-aine


Viime talvena huuleni menivät todella huonoon kuntoon ja kärsin siitä aika pitkään. Jossakin blogissa sitten törmäsin tällaiseen simppeliin huulten kuorinta niksiin ja päätin kokeilla. Muutaman kuorinnan jälkeen huuleni lähtivät selkeästi parantumaan! Sain tällä aineella huuleni vihdoin kuntoon ja nyt kuorin huuleni tällä aina silloin, kun ne tuntuvat lähtevän huonompaan suuntaan. 

Huulten kuorinta aine

Tarvitset:

n. 1/2 tl hunajaa
n. 1/2 tl sokeria
Tilkka öljyä

Ainekset yksinkertaisesti vain sekoitetaan keskenään ja valmiilla seoksella kuoritaan huulet hellävaraisesti. Kuorinnan jälkeen huulille on hyvä laittaa jotain mieleistänsä huulirasvaa. Kuorinta-ainetta ei tarvitse tehdä paljoa. Melkein lähtisin sillä linjalla, että mahdollisimman vähän kaikkea, sillä tuota ei tarvitse kuin hyvin pienen määrän. Jos huulet tuntuvat olevan kamalan täynnä kuollutta ihoa, voi laittaa sokeria suhteessa enemmän muihin ainesosiin. Tällöin siitä tulee vähän vahvemmin kuorivaa. Ihan omien huulien tarpeiden mukaan.

Tämä on siis todella simppeli ja nopea niksi huulille, jonka itseasiassa alunperin ajattelin olevan vain hätäkeino "tähän hätään". Siihen se sitten jäikin osaksi huulien hoitamisen rutiiniani. Toivottavasti tämä auttaa teitäkin!

Kata

6 kommenttia:

  1. Tuota oonkin jokäyttänyt kauan, ja voin sanoa että toimii todella hyvin:D Vihaan kun huulet kuivuu talvella, joten tääon niin hyvä keksintö.

    Ihana blogi sulla:)

    www.harrietgripenberg.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Riittääkö sokeri ja öljy jos hunaja ei sovi? Itselleni ei hunaja sovin enkä ole kokeillut tätä mainitsemaasi kaavaa vielä koskaan.

    Aion yrittää ja sitten olen viisaampi. Jos tämä keino ei toimi niin sitten täytyy mennä lääkäriin neuvottelemaan mitä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunajan tarkoitus tässä on hoitaa ja pehmentää huulia. En ole itse kokeillut pelkällä sokerilla ja öljyllä, joten en ole varma toimiiko se. Saattaa ehkä olla, että koostumuksesta ei välttämättä tule toimiva.

      Poista
  3. Olen päälle kuukauden kokeillut öljyä ja sokeria ilman hunajaa. Se on toiminut paremmin. Paras on jos pääsen trooppiseen ympäristöön (lämpöä yli 25 astetta). Silloin myös nenä tulee kuntoon alle vuorokaudessa. Tämä on sikäli mielenkiintoinen juttu joka itselläni toimii joka kerta. Ainoa ongelma on, että joudun päiväsaikaan jos on aurinkoista käyttämään aurinkovoidetta jatkuvasti, mutta jos nenä ja huulet tulevat kuntoon niin tämä on pieni vaiva siihen enää. Kuumassa kannattaa myös ottaa huomioon, että nestettä tarvitsee juoda säännöllisesti jos ulkona on! Asiaa ei paljon huomaa jos on ilmastoidussa asunnossa, mutta kun lähdet illalla ulos ja lämpöä on lähes 30 astetta tai enemmän pimeässä niin huomaat sen varmasti nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin huulet, nenä ja koko kasvojen iho kokonaisuudessaan voi lämpimässä ilmastossa aina paljon paremmin. Mikä ihana tekosyy matkustaa etelään :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥