23. helmikuuta 2016

Kesätukka



Äääääk mä tosiaan tein sen! Mä menin ja leikkautin mun pitkät pitkät kutrit ihan lyhyiksi! Olin jo jonkun aikaa pähkäilly että pitäisikö lyhentää hiuksia ihan rajulla kädellä ja siksi toi hiusten leikkaus vähän venähti. Päädyin sitten leikkauttamaan tällaisen lyhyen "kesätukan".  (Joo kesätukka helmikuussa :D ) Jotenkin siihen pitkään tukkaan oli vain niin kyllästynyt eikä sitä jaksanut ikinä mitenkään laittaa. Olihan se kerennyt minulla olemaan jo huimat viitisen vuotta!

Nyt on ihanan kevyt olo. Ilme on jotenki freesimpi ja on paljon kivempi laittaa hiuksia kun se ei ole liian työlästä. Toivottavasti en vaan ala haikailemaan niiden pitkien hiusten perään. Jos muuten ette tiedä millaiset hiukseni olivat ennen leikkausta niin käykää katsomassa eräs aikaisempi postaukseni tästä. Siinä näkyy aika selkeästi tuo hiusteni aiempi pituus.

Samalla nyt kun lyhensin hiuksia, ajattelin että on sopiva hetki muuttaa myös hiusten sävyä. Minähän värjään hiukseni aina itse kaupan väreillä ja olen jo monta vuotta käyttänyt samaa sävyä. Halusin nyt kuitenkin vaihtaa hieman viileämpään sävyyn. Se platina väri kuitenkin jonka ostin ei ollut hyvä. Koostumus ja käyttäjäystävällisyys oli huono ja se oli todella huonosti levittyvä. Lisäksi se sai aikaan vielä keltaisemman sävyn kuin se minun aiempi lämminsävyinen väri. Kyllä, platinalla sai keltaisemman kuin keltaisella värillä. Todella loogista. Noh enpä tuota väriä osta toiste.

Olen nyt vasta kerran laittanut hopeashampoota tohon hirvitysväriin, mutta kyllä se siitä lähti hieman kirkastumaan. Täytyy nyt vain jonkun aikaa käyttää hopeashampoota tyyliin jokaisella pesulla kunnes saa sävyn oikeaksi.

Mitä olette mieltä mun "kesätukasta"?
Love, Katariina

2 kommenttia:

  1. Tosi ihanat hiukset tuli <3 Mietin juuri, että pitäiskö munkin taas leikata kuivat latvat pois!


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥