9. tammikuuta 2016

Hello gym, I'm back!


Ai että tuntuu ihanalta sanoa, että nyt on palattu takaisin salille! On ollut kyllä ikävä tuota paikkaa. En edes ottanut pehmeää laskua salille paluuseen, vaan tahtoa testattiin heti ensimmäisellä kerralla järkyttävillä pakkasilla. Ensimmäiset treenit oli perjantai aamuna 07:30. Muistaako kukaan kuinka kylmä ulkona silloin oli? Kyllä, Vantaalla näytti sen -27 astetta, mikä on tälle vilukissalle aivan liikaa. Vaikka kellon soidessa 06:20 väsynein silmin kauhistelin pakkasta ja olisin niin vain halunnut jäädä nukkumaan lämpimän peiton alle, sain jotenkin itseni revittyä ylös. Ei muuta kuin kolmet housut päällekäin vaan jalkaan ja hammasta purren pakkaseen. Eikä muuten kaduta yhtään!

Tämän aamun aloitin käymällä spinningissä ja kyllä huomaa kuinka hapenottokyky ei ole enää sama kuin ennen. Fiilis on nyt kuitenkin mahtava ja nyt sitä näkee kuinka tekemistä riittää, että saa itsensä taas hyvään kuntoon. Tiesin kokoaika, että olen päästänyt itseni rapakuntoon kun en ole päässyt koko syksynä urheilemaan, mutta vasta ekan salireissun jälkeen iski se, että kuinka huonoon kuntoon sitä oikeasti on joutunut. 4 kuukautta pois salilta ja muutenkin liikkumatta ei ollut kovin fiksu veto. Ei enää ikinä sellaista, vaan nyt niskasta kiinni ja jatkamaan.

Treenimotivaatiota uuteen vuoteen lisää nuo kuvassa näkyvät uudet söpöt treenikenkäni Jumbon Stadiumista.

Olen siis käynyt nyt parisen vuotta Korso Gymillä, mutta koska sain äidiltäni lahjakortin Foreverille, niin siirryn varmaankin jossakin helmikuun puolella sinne ainakin hetkeksi. Katsotaan sitten sen jälkeen kummassa viihdyn paremmin ja kummassa tulen jatkamaan.

Nyt voin kuitenkin hyvillä mielin mennä saunaan rentoutumaan kullan kanssa. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!
Love, Katariina

2 kommenttia:

  1. Jess....kohta raahaan sut tutustumaan meidän treeneihin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan tarvita vähän enemmän vielä treenii ennenku pysyn teiän mukana :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥